Veikkaus ja Lotto netissä

Lotto on ollut suomalaisten lempilapsi jo pitkään. Erittäin matalasta palautusprosentista huolimatta, mainostetut miljoonavoitot saavat ihmiset kierros kierrokselta pelaamaan yhä uudestaan sitä. Tänä päivänä Loton noin viidenkymmenen prosentin palautus on siis todella matala ja esimerkiksi verovapaiden nettikasinoiden tarjoama yli yhdeksänkymmenen prosentin palautus on selkeästi asiakasystävällisempi ja reilumpi.

Loton pelaaminen on helpottunut huomattavasti viime vuosien aikana ja kaikki sen muodot on pelattavissa netin kautta Veikkauksen sivuilla. Entisajan kuulakärkikynällä täytetyt kupongit ovat hiljalleen päätymässä historiaan kehityksen kehittyessä. Veikkauksen nettipelaamisen aloittaminen on varsin yksinkertaista. Osoitteesta Veikkaus.fi, uusi asiakas suorittaa rekisteröitymisensä, jonka avulla asiakas saa käyttäjätunnuksen ja salasanan Veikkauksen palveluihin. Tämän jälkeen uusi asiakas kirjautuu tilillensä ja kirjaa haluamansa pankkitilin omaan Veikkauksen tiliinsä. Kirjauksen jälkeen uusi asiakas voi siirtää pankkitililtä rahaa Veikkauksen pelitilille tai vastavuoroisesti nostaa Veikkauksen pelitililtä rahaa, jos sattuu voittamaan. Loton osalta kaikki pelimuodot ovat saatavissa netin kautta. Yksittäiset rivit, haravat, järjestelmät ja erilaiset kimppapelit löytyvät Veikkauksen nettisivuilta ja helpottavat pelaamista selkeästi. Onkin päivänselvää, että Lottoa pelaavan asiakkaan kannattaa avata pelitili Veikkauksen nettisivuilta mahdollisimman pikaisesti, koska kaikkien toimintojen ja voitonmaksun suhteen käytännöt helpottuvat huomattavasti.

Veikkauksen nettisivut mahdollistavat saman pelitilin kautta myös useiden muiden Veikkauksen pelien pelaamisen. Keno, Jokeri, Eurojackpot, Viking-Lotto, Naapurit ovat Veikkauksen onnenpeleistä pelattavissa luonnollisesti myös netissä. Lisäksi taitopeleistä on urheiluvedonlyönnin ja Vakioveikkauksen kaikki pelimuodot saatavilla. Lisäksi Veikkauksen nettisivut tarjoavat useita eri pelimuotoja, joita ei voi kioskilla pelata. Näistä pelimuodoista tutuin asiakkaille on erilaiset raaputusarvat, joiden fyysisiä versioita voi toki ostaa myös Veikkauksen toimipisteistä. Erilaisten nettiarpojen määrä on kuitenkin huomattavasti suurempi Veikkauksen nettisivuilla ja tarjonta on varsin mittavaa. Nettiarpojen osalta on kuitenkin jälleen valitettavasti todettava, että Veikkauksen peliehdot ovat varsin vaatimattomia ja arpojen palautusprosentit ovat järjestäen niin matalia, että ne eivät ole nykypäivän kilpailussa millään tavalla kilpailukykyisiä. Toinen Veikkauksen nettisivujen tarjoama erikoispeliryhmä on erilaiset bingo-/kenopelit, joissa suoritetaan tietyin väliajoin arvontoja. Näissä peleissä voitot määräytyvät pitkälti pelaajamäärän mukaan ja pelaajat pelaavat siis muita asiakkaita vastaan. Toki Veikkaus tarjoaa joihinkin peleihin täkyjä suurimpiin voittoihin, jotta pelaajien mielenkiinto olisi suurempi. Veikkauksen eBingoja on tällä hetkellä tarjolla kuutta erilaista ja rivipanokset niissä vaihtelevat kymmenestä sentistä neljään euroon.

Veikkaus on koonnut nettiin varsin tyylikkäät ja toimivat sivut, joiden avulla voi pelata kaikkia Veikkauksen tarjoamia pelejä mukavasti. Huolettomuus voittojen maksamisesta suoraan pelitilille sekä riippumattomuus pelipaikasta ovat ehdottomasti suurimmat syyt nettipelaamisen yleistymiseen. Valitettavasti toimivat sivut eivät poista sitä ikävää tosiasiaa, että Veikkauksen tarjoamien pelien peliehdot ovat pääsääntöisesti todella huonoja ja valveutuneet rahapelien ystävät hakevatkin pelitarjontaa muualta. Vaikka Veikkaus mainostaakin, että sen tuloksesta suurin osa käytetään hyvään tarkoitukseen, ei rahapelien ystävien tarkoitus tuskin kuitenkaan ole hyväntekeväisyys vaan peleistä voittaminen. Erilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin voi osallistua suoraankin.